Maailman puhtain
pullotettu kivennäisvesi

Vellamo on aito luonnon kivennäisvesi. Vesi on peräisin Heinolan lähellä sijaitsevasta Viikinäisten porakaivosta ja se pullotetaan paikan päällä. Kaikista pullotetuista kivennäisvesistä Vellamon on todettu olevan maailman puhtainta, eikä se sisällä lainkaan nitraatteja tai ympäristösaasteita. Vellamon kivennäisainepitoisuus on 631 mg/litra ja se hiilihapotetaan kevyesti. Näin kivennäisaineiden luontainen aromi saadaan esille parhaalla mahdollisella tavalla.

Ainutlaatuisuutensa vuoksi Vellamoa on tutkittu paljon perusteellisemmin kuin muita kivennäisvesiä. Geologian tutkimuskeskuksen mukaan 15 - 30 % tästä vedestä on jääkauden ajalta tai sitä vanhempaa, Vellamon keski-iän ollessa noin 5000 - 8000 vuotta. Sille taataan vuoden säilymisaika, mutta Vellamon on todettu säilyvän jopa useammankin vuoden ajan, laadun muuttumatta sen enempää mikrobiologisesti kuin maunkaan puolesta.

Hiljaa hyvä tulee

Räävelien järvijono Heinolasta Pertunmaalle on syntytavaltaan hyvin erikoinen Suomen järvien joukossa. Liki 30 kilometriä pitkä ja leveimmillään vajaan kilometrin levyinen järvijono on geologien mukaan syntynyt kahden, eri kivilajeista koostuvan kalliomuodostuman väliseen rotkoon, jonka pohjalla on erittäin syvälle ulottuva kerros kalliomursketta.

Jo ennen jääkautta kalliomurskeen joukkoon solahti silloisen alkumeren vettä. Myöhemmin jääkausi muutti maisemia, ja jään sulaessa vesi sai murskeesta uusia elementtejä. Jääkauden jälkeiset sateet toivat mukanaan uutta vettä. Vähitellen kallionmurskeen päälle syntyi tiivis, vettä läpäisemätön kerros. Näin syntyneeseen säiliöön vesi varastoitui vuosituhansien ajoiksi, jossa se tasapainottui kaikessa rauhassa, poissa nykyajan saasteiden ulottuvilta.

1990-luvun alussa Ala-Räävelin rannalla sijaitsevassa Viikinäisten lomakartanossa etsittiin paikkaa porakaivolle. Sattumalta löytyi kohta, jossa syvällä maan alla sijaitseva kalliomurskekerros tekee kielekkeen ylöspäin. Porakaivo tehtiin ja se antoi runsaasti vettä. Kun vettä tutkittiin, sen huomattiin sisältävän ihanteellisen määrän erinäisiä luonnon kivennäisaineita. Veteen lisättiin hieman hiilihappoa makua tasapainottamaan. Näin syntyi Vellamo – luonnon oma kivennäisvesi.

Pakkaukset

Vellamoa on saatavilla hyvinvarustetuista elintarvikemyymälöistä.

0,5 l PET-muovipullo
1,5 l PET-muovipullo
0,75 l lasipullo

Tuoteseloste

Natrium (Na + ) 85
Kalium (K+) 4
Kalsium (Ca2+) 38
Magnesium (Mg2+) 17
Bikarbonaatit (HCO3) 190
Kloridi (Cl-) 120
Sulfaatti (So42) 34
Fluoridi (F-) 0,7
     
 

Yhteystiedot

Valmistus, pullotus ja markkinointi

Heinolan Viqua Oy
Virtalantie 8
17120 Paimela

Puh. +358 500 49 28 39

hviqua@vellamo.com
www.vellamo.com

Kuuntele Vellamon tarina

  • play
  • pause
  • stop
  • min volume
  • max volume
Vellamon tarina